In English
 
 

Eurooppa voi luottaa vain itseensä - Tanner luento 2018 Tanner lecture

Jacques Attali, s. 1943, on ranskalainen kirjailija, taloustieteilijä ja sosiologi, joka toimi presidentti François Mitterrandin poliittisena neuvonantajana vuosina 1981–1991. Hän oli Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin ensimmäinen pääjohtaja vuosina 1991–1993.

Vuonna 1997 hän laati suunnitelman, jolla muutettiin Ranskan korkeakoulujärjestelmän rakenteita. Presidentti Nicolas Sarkozyn aikana hän johti hallituksen asettamaa komiteaa talouskasvun kohottamiseksi. Attali oli perustamassa EUREKAa, hallitusten välistä järjestöä, joka kehittää uusia teknologioita. Hän on myös perustanut hyväntekeväisyysjärjestön nimeltä PlaNet Finance.

Attali on julkaissut yli viisikymmentä kirjaa. Häntä pidetään nykyisen presidentti Emmanuel Macronin keksijänä ja mentorina. Vuonna 2009 Foreign Policy –lehti listasi hänet maailman sadan tärkeimmän vaikuttajan joukkoon. Musiikki on Jacques Attalin suuri intohimo, ja orkesterin johtaminen sen täyttymys.

 

STUDIA & MUSICA GENERALIA



Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mentori,
pankkiiri, filosofi ja kapellimestari

Jacques Attali

pitää vuoden 2018 Tanner-luennon:

EUROOPPA VOI LUOTTAA VAIN ITSEENSÄ (englanniksi)

ja johtaa Suomalaista barokkiorkesteria (FiBO).

Ohjelmassa Mozartia, Beethovenia ja Sibeliusta.

Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa
Aleksanterinkatu 5

tiistaina syyskuun 11. päivänä klo 17-20

Tilaisuuden juontaa toimittaja, kirjailija Helena Petäistö