Väinö Tannerin tarina

Väinö Alfred Tanner (vuoteen 1895 Thomasson, 12.3.1881 Helsinki – 19.4.1966 Helsinki) oli suomalainen poliitikko. Poliittisen uransa ohella Tanner oli Osuusliike Elannon toimitusjohtaja vuosina 1915–1946 ja sittemmin Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja 1965 asti. Väinö Tanner oli valtionrautateiden jarrumiehen ja torpparin tyttären lapsi. Vaatimattomasta taustastaan huolimatta hän sai hyvän koulutuksen: hän valmistui ylioppilaaksi 1900 Helsingin Suomalaisesta Reaalilyseosta (nykyinen Ressun lukio) ja suoritti tämän jälkeen Suomen Liikemiesten Kauppaopiston. Tanner opiskeli lakia ja valmistui 1911. Tutustuttuaan Saksassa osuustoimintaliikkeeseen hän omaksui sosialistisen ja ateistisen maailmankatsomuksen.

Tanner oli merkittävimpiä suomalaisia poliitikkoja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puheenjohtaja vuosina 1918–1926 ja 1957–1963, Suomen pääministeri 1926–1927, senaattori Tokoin senaatissa vuonna 1917 ja ministeri useissa hallituksissa 1937–1944, muun muassa ulkoministeri talvisodan aikana. Vuosina 1946–1948 hän oli vankilassa sotasyyllisyydestä tuomittuna, mutta palasi vielä vanhoilla päivillään politiikkaan. Tanner oli valtiomiesilman presidenttiyttä.

Tanner oli yksi pitkäaikaisimmista kansanedustajista siitä lähtien, kun hänet valittiin nuorimpana edustajana ensimmäiseen nykymuotoiseen eduskuntaan. Hän toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1911, 1914–1917, 1919–1927, 1930–1945, 1951–1954 ja 1958–1962. Presidentin valitsijamies hän oli vuosina 1925, 1950, 1956 sekä 1962 ja SDP:n presidenttiehdokas vuosina 1919, 1925, 1931 sekä 1937. Tanner hoiti keväällä ja kesällä 1927 presidentin tehtäviä sairauslomalla olleen presidentti Lauri Kristian Relanderin sijaisena.

Tanner oli osuustoimintaliikkeen pioneereja Suomessa ja maailmalla. Tanner nousi Elannon hallintoneuvostoon 1907, SOK:n puheenjohtajaksi 1909 ja Elannon toimitusjohtajaksi 1915. Kuluttajien osuuskauppaliike oli hänen pitkäaikaisin ja läheisin työkenttänsä. Osuusliike Elanto oli suuressa määrin Tannerin luomus ja lähellä hänen sydäntään. Elannon hallintoneuvoston puheenjohtajana hän toimi vielä, kun oli jo luopunut muista luottamustoimistaan. Elanto sulautui 2003 HOK:n kanssa ja toimii edelleen HOK-Elantona. Tanner oli myös Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n monikymmenvuotinen puheenjohtaja.

Tannerin suurimmat saavutukset liittyvät Suomen kansanvaltaisen työväenliikkeen rakentamiseen ja vuoden 1918 katastrofin jälkeiseen jälleenrakentamiseen, kansalliseen eheyttämiseen, väkivaltasuuntausten torjumiseen ja Suomen itsenäisyyden säilyttämiseen Neuvostoliiton imperialistisen uhan alla.

Hän oli Suomen ensimmäinen vasemmistolainen pääministerijo 1926, vain kahdeksan vuotta sisällissodan jälkeen, ja vasemmisto-keskustayhteistyön merkittävin talousmies, valtiovarainministeri 1937, talvisodan ulkoministeri ja uudelleen valtiovarainministeri jatkosodan laajapohjaisiin yhteistyöhallituksiin. "Hän teki tärkeää rauhantyötä, ensin Tarton rauhassa 1920, sitten Moskovan rauhassa 1940 ja lopulta Helsingin keskusvankilan rauhassa 1946 - 1948. Sieltä hän koko ajan johti myös Elantoa ja Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta, kirjoitti sivutöinään1 300 sivua muistelmia ja suomensi 900 sivua tieteellistä tekstiä." (Arvo Salo 2000)

"Sosialidemokraattina hän oli reformisti ja parlamentaarisen tien kulkija jo ennen kuin puolue omaksui tämän linjan. Se vei hänet valkoisten ja punaisten välimaastoon vuonna 1917. Sijainti oli kovin sopimaton sekä oikealta että vasemmalta katsottuna kansalaissodan jälkeisessä Suomessa. Asema tarjosi kuitenkin taitavalle vaikuttajalle toimintamahdollisuuksia ja moraalista voimaa, sillä hän oli niitä harvoja, jotka saattoivat yhtä vahvalla moraalisella paatoksella tuomita punaisen, valkoisen ja Lapuan liikkeen terrorin. Tämä asettuminen porvaristosta vasemmalle ja sosialidemokratian oikealle laidalle tarjosi Tannerin uran komeimmat voitot. Niitä olivat SDP:n ylösnousemus kansalaissodan jälkeen, Tarton rauha, sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen pääministeriys ja punamultahallitusyhteistyön alkaminen.

Pyrkimys keskikentälle teki hänestä myös varhain kiistellyn, jopa vihatun. Kommunistit ja useat sosialidemokraatit leimasivat hänet oikeisto-opportunistiksi, luokkasopuilijaksi ja jopa porvariksi. Suojeluskuntaparaatin vastaanotto 16.5.1927 presidentin sijaisena oli monien mielestä mateleva kumarrus lahtarikaarteille.

Oikeiston hän suututti jo ennen kansalaissotaa SDP:n taistellessa vallasta. Kun SDP kansalaissodan jälkeen tiukasti tuomitsi valkoisen terrorin "Sorron yöstä nouskaa" -julistuksessaan, se toi hänelle vankeustuomion, joka vasta ylimmässä oikeusasteessa muuttui sakkorangaistukseksi. Suojeluskuntalaisten sappi saattoi kiehua yhtä pahasti kuin Tannerin vasemmistolaisten arvostelijoidenkin, kun sosialidemokraatti - siis punikki - oli valtiovallan edustajana ottamassa paraatia vastaan. Tanner oli äärioikeiston perivihollisia, kun SDP vaati lujasti Lapuan liikkeen terrorin lopettamista ja laillisen järjestyksen palauttamista." (Tapio Bergholm 1998)

"(Tuhatyhdeksänsataa)kaksikymmenluvulla sos.dem. liike suoritti kansanvaltaisen työväenliikkeen rakennustyön. Se merkitsi oikeustaistelua valkoista terroria vastaan, kamppailua työpaikoilla ja kokouksissa kommunistista suuntausta vastaan, osuustoiminnan lujittumista, valtiollisten ja poliittisten oikeuksien palauttamista työväestölle. Tanner puolueen puheenjohtajana johti tätä taistelua vuoteen 1926 saakka, jolloin sosialidemokraattinen liike ensimmäisen kerran kelpuutettiin hallitukseen vähätellyn Lauri Kristian Relanderintoimesta." (Kalevi Sorsa 1998)

"Jos Väinö Tanner olisi vielä keskuudessamme, hänellä olisi mielestäni hyvin vähän selittämistä tekemisistään. Voisi sanoa, että hänen matkassaan oli hyvin vähänmutkia. Minulla on suuri houkutus sanoa, että hän teki niitä vähemmän kuin muut. Jos sanoisin näin, niin se olisi taas sitä nollasummapeliä,jota olemme pelanneet jo muutaman kymmenen vuotta. Kun siinä suuressa kamppailussa kävi niin kuin kävi ja meille kävi niin kuin kävi, emmekä voineet edes viitata vastapuolen syntitaakkaan, niin meidän piti jakaa se keskenämme. Se tarkoitti, että jos joku halusi helpotusta omalle kohdalleen, niin hänen piti saada työnnetyksi sitä jonkun muun kontolle.En siis ole kovin halukas tällaisen nollasummapelin jatkamiseen, toistemme syyttelemiseen. Totean vain, että tässä pelissä Tannerilla onvarsin hyvät panokset." (Mauno Koivisto 1998)

"Väinö Tannerin ja Linda Anttilan liitto oli työmiehen pojan ja talonpojan tyttären yhteenliittymä. Vuonna 1909 alkanut yhteiselämä virallistettiin siviiliavioliitoksi v. 1918. He saivat viisi tytärtä ja kolme poikaa. Avioliitto kesti kuutisenkymmentä vuotta ja päättyi Väinö kuolemaan vuonna 1966.

Avioparia yhdistivät monet tekijät, rakkaudet ja intohimot, niistä ehkä tärkein kiintymys ja kiinnostus luontoon. Molemmat olivat vaativia kielen ja etenkin oman äidinkielemme suhteen.

Väinö Tanner ja Linda Anttila suomensivat nuoruusvuosinaan paljon.Väinön nuoruuden suomennoksia olivat mm. Paul Lafarguen, Marxin vävyn, "Laiskuuden evankeliumi"; Kautskyn "Yhteiskunnallinen vallankumous" ja "Taloudelliset opit", August Strindbergin kertomuskokoelma "Narrien valtakunnasta" ja August Bebelin "Naisen asema yhteiskunnassa". Myöhemmin Väinö keskittyi osuustoiminnallisen kirjallisuuden suomentamiseen ja ollessaan muista toimista vapaa (=sotasyyllisyysvankeus) omien muistelmien kirjoittamiseen. Muistettava on myös se, että hän kirjoitti lehtimiehenä toimiessaan paljon reportaaseja Venäjältä ja opiskeluaikoinaan Saksasta, Englannista ja muista Euroopan maista." (RiikkaTanner 1998)

Yksityiskohtaisemmin Väinö Tannerin elämästä ja toiminnasta tästä.

Väinö Tannerista muualla verkossa: wikipedia

Lasse Lehtinen: Tanner. Itsenäisen Suomen mies, Otava 2017